tiistai 12. huhtikuuta 2016

Rattijuopumus voi viedä ruumishuoneelle - elävänä tai kuolleena!



Monet ovat joutunee ruumishuoneelle ajettuaan kolarin kännissä tai huumeissa, tai jouduttuaan rattijuopon aiheuttamaan vakavaan kolariin. Koska ruumishuone liittyy niin tiiviisti rattijuoppouden teemaan, on Thaimaassa ruvettu pohtimaan pitäisikö rattikärystä kiinni jääneet viedä "tukiopetukseen" kalmojen pariin vielä, kun henkilössä itsessään henki pihisee.

"Thaimaan hallitus suunnittelee rankaisevansa toistuvasti humalassa ajavia kuljettajia erikoisella sokkihoidolla. Hallitus nimittäin aikoo lähettää sarjarattijuopot töihin sairaaloiden ruumishuoneille. Viime viikolla hyväksytyn suunnitelman tarkoituksena on vaikuttaa toistuvasti humalassa ajelevien ihmisten käytökseen. Asiasta kertoi muun muassa The GuardianRuumishuoneella työskentelyn toivotaan avaavan rattijuoppojen silmät, jotta nämä eivät ajelisi holtittomasti, ja päätyisi samaan tilaan kuin ruumiit ruumishuoneella."Aihe on Thaimaassa ajankohtainen, sillä maassa vietetään huhtikuun puolivälissä Songkran-juhlaa, jonka aikana Thaimaan teillä kuolee arvioiden mukaan joka tunti 2,3 ihmistä ja 160 ihmistä loukkaantuu. Seitsemäksi vaaranpäiväksi kutsutun lomakauden aikana tuhannet thaimaalaiset lähtevät tien päälle moottoripyörillään, mutta ilman kypärää. Thaimaalaiset matkustavat suurista kaupungeista kotikyliinsä tapaamaan perhettään ja sukuaan. Alkoholi kuuluu usein juhlaan olennaisena osana." 
SAVON SANOMAT




Elämää rattijuoppojen armoilla Thaimaassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.