maanantai 7. joulukuuta 2015

Virittääkö Captagon terroristista terminaattorin?



On epäilty, että "jihadistien sotahurmoksen" ja huumausaineiden käytön välillä on yhteys. Ainakin Captagonin käytön on havaittu levinneen Syyriassa. Nyt on otaksuttu, että Syyriassa tehdyt kammottavat terroristien sotarikokset selittyvät huumeiden aiheuttamalla turtumuksella ja inhimillisten tunteiden katoamisella. 

"BBC Arabicin aiemmin tänä vuonna haastattelemat syyrialaiset taistelijat kertoivat huumeen antavan lähes yli-inhimillisen tunteen.
”Tuntui siltä, kuin omistaisin koko maailman”, yksi käyttäjä sanoi. ”Kuin minulla olisi voimia, joita kenelläkään muulla ei ole”, sanoi toinen. ”En pelännyt enää, kun otin Captagonia”, kolmas kertoi."


"Vahvistamattomien lehtitietojen mukaan Pariisin runsaan viikon takaisen terrori-iskun tekijöiden käyttämästä hotellihuoneesta olisi löydetty huumeruiskuja. Poliisi tutkii, käyttivätkö terroristit Captagon-huumetta. Terroristien kerrottiin käyttäytyneen ”zombien kaltaisesti” ammuskellessaan umpimähkäisesti siviilejä."


"Captagon on 1960-luvulla Saksassa kehitetty lääke, jonka tieteellinen nimitys on fenetyliini. Aine on läheistä kemiallista sukua amfetamiinille.
Fenetyliiniä käytettiin länsimaissa 1960-luvulla lääkkeenä muun muassa hyperaktiivisuuteen, narkolepsiaan ja masennukseen. 1980-luvulla lääke kiellettiin useissa maissa, koska se aiheutti voimakasta riippuvuutta.
Captagoniksi huumepiireissä nimetty aine muuttui tämän jälkeen länsimaissa hyvin harvinaiseksi. Lähi-idässä sen käyttö on sen sijaan ollut yleisempää.
Captagonin tiedetään olevan suosittu huumausaine erityisesti Saudi-Arabiassa. Lokakuussa saudiprinssi jäi kiinni Beirutissa, kun hänen koneestaan löytyi 25 laatikollista ja kuusi matkalaukullista Captagon-amfetamiinia."

Lisätietoja: Tiedetuubi

Henkirikoksia ja kammottavia väkivallantekoja tutkittaessa ollaan toistuvasti huomattu miten huumausaineet ja silmitön väkivalta tai järjetön muu käyttäytyminen liittyvät usein toisiinsa. Siksi Captagonin herättämälle epäilykselle on hyvä syy. 
Toisaalta yhtä totta on, etteivät narkomaanit tai hillittömät juhlijat pysty järjestelmälliseen ja kurinailaiseen taisteluun - tai ylipäänsä pitkäjännitteiseen sodankäyntiin. Tämän takia huumausaine 1) on mukana korkeintaan osassa sotatapahtumista 2) on mukana ylipäänsä vain osana sotaa, väkivaltaa ja sotarikoksia lietsovassa ympäristössä 3) on itseasiassa itsessään ase länsimaiden nuorisoa ja nuoria aikuisia vastaan! (miksi käyttäisivät itse suuressa mitassa?)
Usein pahuus tuntuu helpommalta ymmärtää, jos sille annetaan jokin selvärajainen, mielellään luonnontieteellinen selitys. Tässä tapauksessa tarjotaan huumevaihtoehtoa.
Vaikka syitä sotakiihkoon ja raakuuksiin löytyy todennäköisesti runsaasti, huumausaineisiin liittyvän riskin merkittävyyttä se ei laske.
Huumeissa tapetaan. Ja huumeet tappavat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.